Olutseura ESAT osallisrui lauantaina 19.1.2002 Tampereella järjestettyyn
Tummien Oluiden Tori
-tapahtumaan. Matkustimme Helsingistä Tampereelle yhteiskuljetuksessa
Porvoon Olutklubin kanssa.
Saavuimme Tampereelle klo 1230, jolloin useimmat painuivat oluelle
Pakkahuoneen kulmille. Olimme
toki maistaneet matkan aikana mm. Koffin Porteria, josta voi lausua
varman päälle ylistäviä lauselmia.
Vertailun vuoksi on mainittava toinenkin matkaeväs-olut, Red Stripe
(Jamaica Lager Beer); tämä
olut tuoksuu maltaiselta ja sen ensimmäinen makuelämyskin
on sitä, mutta paha kyllä se jääkin siihen,
koska panijalta on unohtunut humalointi tykkänään.
Kello 1300 alkoi olutseuratapaaminen Tullikamarin baarissa; läsnä
oli useita olutseuroja ympäri
Suomea ja Olutliiton hallituksen jäseniä, joista keskustelun
avaajina esiintyivät Heino Tiilikainen,
Tapio Lundell ja Juha Tretjakov. Päivän aiheena oli
Alkon toiminta oluen jälleenmyyjänä.
Keskustelu jatkui sitten pöydissä, kun Salhojankadun Olutseura
(Tapmpereelta) järjesti letkeitä
kilpailuja.
Kello 1500 avasi ovensa Pakkahuone, jonne kirmasimme innokkaina etsimään
uusia, tuntemattomia,
tummia oluita.
Seuraavista on jääny luonnehdinta paperille:
PANIMORAVINTOLA HERMAN DUNKLES (Turku), hanasta
Tumma Lager 5.5% Tuoksuu maltaiselta ja humalaiselta, viehättävän
'synkältä' ja maku on sitä
mitä pitääkin jälkimakuineen kaikkineen.
PIOBAIRE & RSQUO;S BITTER ALE, VAINIO-KETOLAN PANIMO, hanasta
Real Ale 4,3% Nuhanenä (havaintotekniikka out of service)
sanoi, että hajuton ja melkein mauton,
mutta kun juoman sai maistinsa säilyttänyt asiantuntija,
hän löysi samasta juomasta oivallisen oluen
elementit ja se osoittautui nimensä veroiseksi REAL ALEksi.
Säkylässä on tehty olut, joka todistaa,
että osataan sitä olutta tehdä Suomessakin.
LATITILAN VIRVOITUSJUOMATEHDAS, KUKKO PILS, hanasta
Pils 4,5% Ainoa suomalainen vähittäismyynnissä
oleva Pils; puhdas, reippaasti humaloitu ja pitkän
jälkimaun omaava pils, jonka väitetään yleisesti
olevan myyntipisteensä myydyin olut. Jonkilaisen
varmuuden antaa nuhanenän puolustupuhe tälle oivalliselle
pilsille.
MALLASKOSKI VAHVA VAALEA KUOHU, hanasta
Pils 5,5% Vuodesta 2001, vaalea, täytelänen täysmallas
lager. Tässä maistuu vahva humalointi
ja koko oluen fiilis on erilainen kuin pullossa.
ST. PETERS CREAM STOUT, pullosta
Kermainen stout 6,5 % Tuotu Suomeen 2000 alkaen, paahtunut,
voimakas ja täyteläinen stout.
TT totesi tämän tosi hyväksi stoutiksi, maltaanmaku
hyvin esillä jälkimaussa; kallista (3,5 €), suosittelee
ensimmäiseksi stout-kokemukseksi.
Tässä vaiheessa tapasimme IL:n väkeä ja jouduimme
arvailemaan kahden hyvin tumman porterin
valillä ( Koff ja Saku) kumpi olisi kumpaa; tehtävä
muodostui vaikeammaksi kuin alkuun olisi luullut,
koska portterit muistuttavat huomattavasti toisiaan. Saku on
vastoin odotuksia väkevämpää.
MAATILAPANIMO HOLLOLAN HIRVI, HIRVI TUMMA OLUT, hanasta
Pintahiivaolut 4,5% Tumma, rupsakasti humaloitu, suodattamaton
täysmallaolut. Hinta tässäkin
pannaan merkille (2,5 dl maksaa 3,5 €); joku toteaa, että
tuo ei voi olla vaikuttamatta makuun. On
siinä sentään jokin virne siitä, mitä oluen
pitää olla ja mentiinkö haukkumaan värää
olutta ennen aikojaan.
Vahvasti humaloitua mallasmaista olutta.
TURUN PANIMO OY, MAISTERI, hanasta
Tumma lager 5,5% Baijerilaistyyppinen suodattamaton täysmallaolut.
TT toteaa tämän oivan juoman
sopivan hyvin kesäiseksi janojuomaksi.
ZLATOPRAMEN TMAVE, IMPORT COOLPLANET, hanasta
Tumma lager 3,7% Tumman paahteinen ja miellyttävän
katkera, Tsekissä suosittu olut. Seuran sihteeri
väitti, ettei hänellä ole tässä vaiheessa
ehkä tarpeeksi kompetenssia, mutta kehui tämän oluen maltaisuuksineen
ja jälkimakuineen erittäin hyväksi ellei parhaaksi täällä
juomistaan oluista.
Varmennus/Väiski