Helsinki

13.8.2002
TIEDOTE

Julkaisuvapaa  HETI

OLUTLIITON KANNANOTTO OLUEN VEROTUKSEEN

Olutliitto on kokouksessaan 10.8.2002 käsitellyt maan hallituksen linjauksia alkoholiverotuksen tuleviin muutoksiin ja toteaa seuraavaa:

·Oluen verotusta pitää keventää jo vuoden 2003 alusta vähintään 30 % jotta kotimainen tuotanto olisi kilpailukykyinen samanaikaisesti vapautuvaan tuontiin nähden.Oluen verotus alkoholisisältöön nähden olisi tämän jälkeen samalla tasolle kuin viinien verotus on keskimäärin.

·Samalla kun oluen kokonaisverotusta alennetaan on pienpanimoiden verokanta laskettava EU:n säädösten mukaisesti 50 %:ksi perusverosta.Tällä voidaan osaltaan turvata suomalaisen pienpanimotoiminnan jatkuminen ja perinteisen käsityömäisen oluenpanotaidon säilyminen

·Verotuksen lisäksi varsinkin pienpanimoille olisi tärkeää tuotteiden myynnin helpottaminen muutenkin kuin anniskeltuna.Olutliiton mielestä onkin panimoiden toimintaedellytysten parantamiseksi sallittava niille omien tuotteiden suoramyynti valmistuspaikan yhteydessä samoilla periaatteilla, joilla se on jo mahdollista tilaviinien ja sahdin valmistajille.

Olutliitto piti kokouksensa Sahdinvalmistuksen SM-kilpailujen yhteydessä Hollolassa.Liiton hallitus totesi tyytyväisyydellä perinteisen suomalaisen sahdinpanemisen korkean tason. Sahti on eräs maailman vanhimmista yhä valmistettavista oluttyypeistä. Kaikki sahtiin liittyvä perinne valmistuksesta aina käyttöön merkittävien tilaisuuksien juhlajuomana on tapahistoriaa, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Olli Hakkarainen, 040 544 7454

Varapuheenjohtaja Heino Tiilikainen, 050 452 7860