Kiovan matkaraportti 26.-31.7.2007

Loman päätteeksi tilasimme Finnairin viikkotarjouksesta erittäin edulliset menopaluuliput Ukrainan pääkaupunkiin, Kiovaan. Matkaan lähdimme aikaisin aamulla, ja perillä Kiovassa puolenpäivän aikaan odotti pilvinen, mutta suhteellisen lämmin sää. Jo lentokentällä kielitaitomme tuotti vaikeuksia, kun kumpikaan meistä ei puhu ukrainaa sen paremmin kuin venäjääkään. Kyrilliset kirjaimetkin tuli opittua pääosin vasta matkan kuluessa. Taksikuskihäslärit sujuvasti ohittaen päädyimme bussiin, jonka eräs englantia taitava kertoi ajavan Kiovan keskustaan. Kolmenkymmenen kilometrin matkan sai 20 hryvnalla (2,90 €), kun pahimmat epäviralliset taksikuskit saattavat kiskoa varomattomalta turistilta jopa 500 hryvnaa. Päärautatieasemalta pienen pohdiskelun jälkeen löysimme metroaseman, jolla pääsisimme yhdellä vaihdolla pääteasemalle Lybidskaan. Sieltä oli vielä muutaman kilometrin matka netistä varaamaamme hotelli Mirriin. Matka olikin yllättävän pitkä, mutta Kvassin voimin jaksoi kävellä. Kvassi, tuo rukiista tai ruisleivästä valmistettu kalja, on paitsi mainio janonsammuttaja niin myös erittäin maukas ja terveellinenkin. Välillä oli tie totaalisesti poikki työmaan takia jolloin kysyimme eräältä mummolta neuvoa eteenpäin. Hän vei meidät kädestä pitäen satojen metrien päähän, puhui kuin Runeberg (josta emme ymmärtäneet yhtä ainokaistakaan sanaa) ja pisti meidät bussiin ja varmisti että kuljettaja sekä matkustajat osaisivat neuvoa meidät oikealla pysäkillä ulos. Varsin yställistä porukkaa nämä ukrainalaiset. Näin pääsimme iltapäivällä hikisinä perille hotelliin, jossa nettivarauskin oli onnistunut ja sovitulla hinnalla.


Näkymä Mir-hotellin 14. kerroksesta.


Kvassia myydään lähes joka kadunkulmassa.

Bussi numero 38 tuli meille tutuksi, sitä ajoi yksityinen yritys ja oli siten tuplasti kalliimpi kuin trolleybussi. Lippu Lybidskan metroasemalle maksoi 1 hryvnan (14 snt) ja rahastus oli mielenkiintoinen: matkustaja lähettää kanssamatkustajien kautta rahat kuljettajalle ja vaihtorahat palautuvat samaa reittiä takaisin. Suoraan kuljettajalle maksaminenhan olisi ollut mahdotonta, sillä pakettiauton kokoisessa minibussissa saattoi olla jopa 80 matkustajaa eikä kyytiin nousevalla ole mahdollistuutta asioida kuljettajan kanssa. Toinen mielenkiintoinen seikka oli ihmisten rehellisyys: kuljettaja säilytti kaikki rahat avoimessa laatikossa, eikä varmasti kolikkoakaan kadonnut kuskin ollessa tauolla.

Lybidskasta jatkoimme metrolla Kreschatykille, keskustan pääkadulle. Metro toimi kuten Pietarissakin, poletti kassalta ja sillä sisälle. Poletti maksoi 50 kopeekkaa (7 snt). Myös Kiovassa metro on todella kätevä kulkuväline sillä verkosto on hyvin kattava.


Itsenäisyyden aukio Kreschatykin varrella.

Kunnollista ruokaa täytyy aina saada reissun päällä, niinpä nälkäisinä ja väsyneinäkin taivalsimme enemmän tai vähemmän määrätietoisesti Himalayaan, Kreschatykin kävelykadulla sijaitsevaan intialaiseen ravintolaan. Tarjoilijat olivat pääosin paikallisia, mutta silti ihan kelpoa fish curryä, naanin ja raithan kanssa. Erittäin tulisena tilattu annoskin oli vähintäänkin mietoa ellei peräti keskitulista, joten siinäkin mielessä Himalaya oli tyydyttävä, tavanomainen paikka.

Jälkiruokaoluiksi löysimme lähistön terassilta Chernigivsken whitea. Mikä onkaan parempaa maukkaan aterian jälkeen lämpimässä illassa kuin belgialaistyyppinen vehnäolut, rukiinen ja sitruunaisen raikas. Kyllä Ukrainassa vehnäolutta osataan tehdä. Hienosta, vehnäoluen ominaisuuksia kunnioittavasta lasista nautittuna ja mukavassa ympäristössä se sai objektiivisesti arvioksi "vain" 3,35/4 pistettä - ympäristöhän ei saisi makuarvioon vaikuttaa.


Chernigivsken valko-olut.

Kiovan yleisin puistopuu on varmasti hevoskastanja, Aesculus hippocastanum. Se antaa mukavasti varjoa paahteisella helteellä, ja suojaa yksittäiseltä ukkoskuuroltakin. Valitettavasti Ukrainaankin saapui muutama vuosi sitten kastanjamiinaajakoi (Cameraria ohridella), joka tekee ravintokasvistaan selvää jälkeä. Kiovan kaduillakin näkyi satoja, ellei tuhansia ruskettuneita kastanjoita, osa oli jo lehtensä tiputtanut ja kasvattamassa jo muutamia uusia versoja. Ilmastonmuutoksen ansiosta tämäkin perhonen löytää ennenpitkää tiensä Suomeen asti. Siksi on tärkeää taistella ilmastonmuutosta vastaan esimerkiksi juomalla olutta. Obolonia saa lähes joka paikasta, mutta Lapin kultahan on jo keksitty (valitettavasti), joten sitä emme viitsineet arvioida. Onnistuimme kuitenkin löytämään Obolonin Pilsin, joka oli kuiva, tavanomaisen hyvä pils (2,9/4). Hike Premium pullossa ihmettelimme tekstiä "freedom is your way". Jos olisi vapaus, emme tälläistä joisi. Valitettavasti terassilla jossa istuimme, oli muuten olosuhteet sellaiset ettemme viitsineet vaihtaakaan paikkaa. Mutta vapaushan on suuri vankila, näinhän joku muusikkokin taisi aikanaan laulaa. Hike Premium oli mauton lager, joskin melko maltainen (1,8/4).


Kastanjamiinaajakoin aikaansaannosta Kiovassa.

Sää lämpeni helteiseksi ja selkeni heti ensimmäisenä iltana. Hotellihuoneessa lämpötila oli +30 asteen tienoilla, mutta onneksi huoneessa oli ilmastointilaite. Se ei kuitenkaan toiminut... No, sai sillä välillä hieman viileämpääkin ilmaa, mutta kyllä kuumuuteenkin tottuu. Lauantaina nousi ulkoilmankin lämpötila sitten yli 30 asteeseen, ja se alkoi tuntua: kävelimme kaupungilla päivittän reilusti toistakymmentä kilometriä. Onneksi Kiovassa on Dnepr, tuo mahtava, Euroopan 3. pisin joki. Sen varrella on kilometri toisensa jälkeen upeita hiekkarantoja, ja tätä mahdollisuutta eivät kaupunkilaiset jätä käyttämättä. Jokivesi oli mukavan viileätä, mutta virtaus oli sen verran kovaa että vastavirtaan sai ihan tosissaan uida. Mutta kuumana päivänä ei tarvitse mennä jokea edemmäs kalaan, vilvoitella voi keskustankin hienoissa suihkulähteissä ja portaitakin pitkin valuu viilentävää vettä.


Vesi portailla


Dnepr (Dnieper) joki.


Suihkulähde Kreshcatykin varrella.

Kuumimpana päivänä lähdimme syömään New Bombay Palaceen. Se sijaitsee Druzhby Narodivin metroasemasta vielä pitkän tovin maaseudulle päin. Pikkubussilla on pakko jatkaa Metroasemalta eteenpäin, ellei halua jalkoihinsa rakkuloita. Me valitsimme rakkulat, samaan hintaan kävelimme vielää kilometrin pituisen sillan Dnepr-joen yli. Kaukaa katsottuna se näyttää sijaitsevan Äiti Maa -patsaan juurella mutta ei sinne ihan sattumalta eksy. Ruokalista näytti hyvältä, paljon mm. kasvisruokia sekä joitakin kalaruokia. Tilaus tulisuuden mukaan eli sama satsi kuin Himalayassa: Fish curry erittäin tulisena, naan ja raitha. Naan ja raitha maistuivat, samoin curry-kastike tuoksui ja maistuikin hyvältä, tulisuus oli jotain miedon ja keskivahvan välimaastosta. Kastikkeen kala alkoi jossain vaiheessa maistua oudolta, aivan kanalta. Aivan outoa kalaa, kun sen rakennekin muistitti täysin kanaa. Pyysimme tarjoilijan paikalle ja mainitsimme asiasta. Hän pyysi paremmin englantia puhuvan kollegan paikalle.
Hän tutki ruokaamme ja vastaus tuli kuin automaatilta: "Kokkimme osaa murentaa ja valmistaa kalan siten, että se näyttää ihan kanalta". Mutta miksi se maistuikin kanalta, luultavasti kokilla oli tähänkin jokin salainen resepti. Jätimme syömättä, luultavasti kala oli yksinkertaisesti loppunut (näin käynyt muillakin ravintoloilla Kiovassa) ja korvattu sitten kanalla. Lisäksi kana on paljon halvempaa, tässä paikassa kalaruoat olivat nimittäin Suomenkin hintatason yläpuolella. Jokatapauksessa tämä oli käsittämätön moka ravintolalta, asiakkaita pidetään aivan hölmöinä ja yksinkertaisina. Niinpä Kiova putoaa Euroopan pääkaupunkien intialaisten ravintoloiden listalla jumbo-sijalle; ravintoloita on vain 0,6 kpl miljoonaa asukasta kohden ja 50 % ravintoloista asiakaspalvelun suhteen ammattitaidottomia.


Välttäkää tätä jos haluatte kalaruokaa, New Bombay Palace.


Druzhby_Narodiv.

Bombaystä jäi niin paha maku suuhun, että piti saada vähintäänkin hyvää juomaa. Nälkäkin tuli ja jano, ja niinhän siinä kävi, että löysimme itsemme pitkän matkan jälkeen MacDonaldsista. Emme enää ihmetelleet miksi porukka suosii näitä rasvankäryn, suolan ja mauttomuuden tyyssijoja sillä juuri parempaa ruokaa ei Kiovasta saa, ainakaan kohtuuhinnalla. Joko ranskalaiset perunat tai kala oli raakaa. Tai sitten kala oli kanaa. Paikoissa, joissa ei englannin kielellä selvinnyt, piirsimme kalan kuvan. Mäkkärin jälkeen vielä Kvassit päälle ja sitten hyvälle oluelle. Olimme löytäneet jo aiemmin Sundukin, pienen pubin jossa oli kohtalainen olutvalikoima, noin 20 ulkomaalaista olutta ja sokerina, vai pitäisikö sanoa maltaana, pohjalla talon oma pastöroimaton Sunduk beer: Pilsmäisen miellyttävä humalointi, tuore, hieman sitruunaisen hedelmäinen. Pisteitä tälle annoimme 3,3/4. Kuten ukrainalaisella vehnäoluella, tälläkin oli oma lasityyppinsä. Näin se homma etenee.


Sunduk, talon oma tuoreolut.

Mutta ei hyvät oluet Kiovassa tähän lopu. Eräästä pubista löysimme myös Chernogivsken olutlistalta whiten lisäksi white night'n. White on vehnäolutta, mutta entäs white night? No se on tumma, vahvahko, hieman makea, kevyesti suklainen ja kahvimainen. Kuin paranneltu versio tummasta tsekkilagerista (3,2/4). Olutvalikoima hyvissä pubeissa alkaa olla muutenkin Kiovassa kohtuullinen, tyypillinen on 10-20 ulkomaalaisen oluen lista. Huomioonpantavaa oli se, että lambicit ja trappistit näyttivät puuttuvan mutta muut oluen päätyypit olivat edustettuina.


Chernigivsken herkkuja, white ja white night.


paikallinen olutseuran kulkuneuvo? Ei ihan, vaan pubin mainos.

Viimein oli paluu sateiseen ja viileään Helsinkiin, mutta samanlainen muutos tapahtui Kiovassakin: lähtömme jälkeen ilmamassa kylmeni siellä 10 asteella ja sateitakin alkoi tulla. Kiovassa olisimme luonnollisesti viihtyneet pidempäänkin, kaikkiaan se on lähes täydellinen suurkaupunki. Kreshcatykin keskuskatu voittaa viihtyisyydessään monet Euroopan suurkaupungit. Venäjän kielitaito olisi suureksi avuksi, mutta jo kyrillisten kirjaintenkin oppimisesta on Kiovassa hyötyä.


Koko Kreshcatykin pääväylä suljetaan autoliikenteeltä sunnuntaisin. Voisi kokeilla Helsingissäkin.

Terveisin Kati ja Kauko

Katso matkan kaikki kuvat:

Album, diakuvaesitys!